Usko ja Tieto

 

27.11.2009

Usko ja Tieto

 

Heikki Hakala, Tehi 32

Esitelmä Merras-loosissa

13.11.2008

 

Vapaamuurariudessa käsitellään paljon käsiteparia usko ja tieto. Ne ovat opetuksessamme niin keskeisellä sijalla, että ne ansaitsevat tulla tarkastelluksi hieman tarkemmin jo siitä syystä, että noiden sanojen sisältö on melkoisesti muuttunut niistä ajoista, kun ne vapaamuurariudessa 1600-luvun lopulla määriteltiin. Se, kuinka nuo sanat nykyisin ymmärretään, ja millaisia maailmankuvallisia muutoksia niiden tulkinta sisältää, auttaa meitä ymmärtämään paremmin vapaamuurariutta.

 

1600-luku oli rankka vuosisata Euroopassa. 1500-luvulla alkanut uskonpuhdistus näytti ensin leviävän läpi Euroopan, mutta katolinen vastauskonpuhdistus ryhtyi tätä uskonnollista liikehdintää torjumaan. 30-vuotinen sota oli näiden kahden kristillisen tulkinnan välinen verinen taistelu, jonka lopputulos jakaa yhä Euroopan katoliseen ja protestanttiseen alueeseen. Tätä pidetään yhä edelleen yhtenä eurooppalaisena jakolinjana, joka hyvin monella tavalla heijastuu kulttuuriin ja yhteiskuntaan.

 

Modernin tieteen suuret läpimurrot ja uskonsodat

Samaan aikaan 30-vuotisen sodan kanssa tapahtuivat modernin tieteen ensimmäiset suuret läpimurrot. Vielä 1600-luvulla teologia oli tieteenaloista merkittävin ja luonnontieteiden saralla askarreltiin pääosin alkemian kimpussa. Kopernikuksen, Galileo Galilein ja Johannes Keplerin astronimiset tutkimukset merkitsivät järisyttävää muutosta tuon ajan maailmankuvalle.

Tähtitaivaan havainnointiin perustuva kertakaikkinen murros oli käsillä. Muutos aristoteelisesta, maakeskisestä maailmankuvasta moderniin aurinkokeskiseen maailmankuvaan oli jättiläismäinen harppaus, jolla on aivan keskeinen merkitys myös vapaamuurariudelle.

 

1600-luvun uskonsodat olivat julmaa aikaa. Sekä protestantit että katoliset syyllistyivät julmuuksiin, petollisuuteen ja kaikkeen sellaiseen, joka kummankaan osapuolen kristillisen opetuksen perusteella ei ollut eikä ole sallittua. Vaikka oltiin jo uuden ajan kynnyksellä, noitavainot olivat yleisiä ja niiden määrä lisääntyi.. Toisin kuin yleisesti luullaan, noitien polttaminen ei suinkaan ollut yleistä varhaisempina vuosisatoina. Se näyttää olleen voimissaan 1600-luvulla ja vielä 1700-luvulla, osin rinnakkain uuden, valistuksen ajan oraan kanssa.

 

Vastakkain usko ja tieto

Vastakkain joutuivat myös usko ja tieto. Tai ehkä paremminkin niin, että usko ei hyväksynyt tietoa siitä, miten maailmankaikkeus rakentuu. Katolinen kirkko asettui jyrkästi vastustamaan aristoteelisen maailmankuvan muuttamista.

 

Jumalaa ei asetettu kyseenalaiseksi, mutta teologian kykyä antaa tietoa Jumalasta alettiin epäillä. Olihan teologia ollut keskeinen yliopistojen oppiaine, mutta siitä huolimatta uskonnon puolesta ja sen varjolla käytiin monikymmenvuotista sotaa, jossa vastustajaa vihattiin ja sotimisen seurauksena Eurooppaa tuhottiin laajalti ja ihmiset, myös siviiliväestö, joutuivat kokemaan epäinhimillisiä kärsimyksiä.

 

Oli siis olemassa otollinen maaperä, joka kumpusi toisaalta uskonnon aiheuttamasta kärsimyksestä, toisaalta uusista, havaintoihin perustuvista tiedoista, että maapalloa ympäröivä todellisuus olikin erilainen, kuin minkälaiseksi se ikimuistoisen ajan oli selitetty.

 

Se, että katolinen kirkko asettui vastustamaan matemaattisiin laskelmiin ja laskelmia tukeviin havaintoihin pohjautuvia tietoja siitä, millainen maailmankaikkeus on, oli omiaan johtamaan ajattelevia miehiä kokonaan uusille urille.

 

Kun teologia oli joutunut, ja joutuu yhä, jättämään auki Jumalan olemukseen liittyvän tiedon, uskottiin vilpittömästi, että modernin luonnontieteen avulla voidaan aukottomasti todistaa Jumalan olemassaolo.

 

Vaikka se nykykäsityksen mukaan tuntuukin paradoksaaliselta, modernin luonnontieteen synty liittyy keskeisesti kristinuskoon ja pyrkimykseen todistaa Jumalan olemassaolo. 1600-luvulla Jumalan olemassaoloa ei millään tavalla asetettu kyseenalaiseksi. Ateismi käsitteenäkin kuuluu vasta valistuksen aikaan ja 1700-luvulle.

 

Johannes Kepler on jäänyt Kopernikuksen ja Galileo Galilein varjoon, vaikka hänen tähtitieteelliset tutkimuksensa ovat erityisen ansiokkaat.

 

Koska mikroskooppi keksittiin vasta 1700-luvulla, aineen koostumusta ei vielä oltu päästy kunnolla tutkimaan. Johannes Kepler lähti ajan yleisen käsityksen mukaan siitä olettamuksesta, että aine koostui kiteistä. Tästä hän puolestaan päätteli, että geometria voisi olla keino ymmärtää Jumalan olemassaoloa. Kepler päätteli, että geometria ei ole vain keino ymmärtää Jumalaa, vaan myös tapa, jolla Jumalan kanssa voidaan keskustella..

 

Keskeinen geometria

Kun geometria on myös vapaamuurariudessa hyvin keskeisessä asemassa, korkeimpana tieteenämme, ei ole kovinkaan vaikea oivaltaa, että näiden varhaisten luonnontieteilijöiden ja tähtitieteilijöiden ajatukset ovat olleet merkittävässä roolissa, kun vapaamuurariutta on hahmoteltu.

 

Toinen merkittävä ajallinen yhteenliittymä on, että Englannin kuninkaallinen tiedeseura, The Royal Society ja vapaamuurarien ensimmäiset loosit ovat syntyneet hyvin samoihin aikoihin ja niitä ovat olleet perustamassa pitkälti samat henkilöt, joista useat ovat olleet oman tieteenalansa keskeisiä hahmoja, kuten esimerkiksi Sir Isaac Newton tai Robert Boyle.

 

Uusi maailmankatsomus ja vapaamuurarius

Tämäkään tuskin on sattumaa. 1600-luvun tieteellinen läpimurto ja rituaalisisällöltään nykyisen kaltainen vapaamuurarius näyttävät siis kytkeytyvän kiinteästi toisiinsa. Vapaamuurarius näyttää omaksuneen uuden maailmankatsomuksen hyvin nopeasti. Vain muutama vuosikymmen sen jälkeen, kun maakeskisestä maailmankuvasta oli luovuttu, vapaamuurarius asettaa oman toimintansa perustaksi selkeästi luonnontieteellisen tiedon. Mielestäni tämä on osoitus siitä, että järjestäytymisvaiheessaan 1600-luvun lopulla vapaamuurarius edusti kaikkein dynaamisinta ja moderneinta tapaa ajatella.

 

Riittää, että vertaamme tilannetta omaan aikaamme. Einstein kehitti suhteellisuusteorian 1900-luvun alussa. Uskallan kuitenkin väittää, että suhteellisuusteoria ei vieläkään ole läpäissyt omaa ajatteluamme, vaan edelleen maailmankaikkeus näyttäytyy lähinnä koperniikkisessa muodossa, ilman, että kykenemme hahmottamaan aika-avaruuden kaareutuvuutta.

 

Teologia puuttuu tieteistämme

Merkityksellistä on myös se, että vapaamuurariuden omista tieteistä puuttuu kokonaan teologia, joka oli vielä 1600-luvulla merkittävin tieteenhaara. Löydän tälle seikalle useita selitysmahdollisuuksia.

 

Yksi on pettymys teologiaan. Kun muistamme, millaisena uskonsotien runtelema Eurooppa näyttäytyi, ei olisi kovinkaan suuri ihme, jos ajatteleva ihminen tuntisi, että teologia kaikkein vähimmin lähentää ihmistä Jumalaan. Jos Jumalasta käydään niin verisiä taiteluja, teologian oikeutus hallita tietoa Jumalasta on perusteetonta.

 

Toinen näkökulma liittyy siihen, että vapaamuurariuden ympärille haluttiin koota uudella tavalla ajattelevia miehiä. Kun lähtökohtana ovat olleet tieteen uusimmat virtaukset, on lähdetty keräämään yhteen niitä, jotka ovat näistä ajatuksista ihastuneet, ja näin ajattelevat henkilöt ovat omana aikanaan vääjäämättä olleet oman kirkkonsa ajattelun kanssa ainakin jonkinasteisessa ristiriidassa.

 

Kolmas näkökulma liittyy siihen, että olisi saattanut olla kohtalokasta koko vapaamuurariudelle, jos se olisi ryhtynyt rakentamaan omaa teologiaansa. Se olisi silloin saanut kaikki vallitsevat kirkkokunnat vihollisikseen, eikä sillä ollut mitään sellaista aatteellista perusteta, joka olisi edellyttänyt oman teologian rakentamista. Jumalaahan lähdettiin todistamaan teologiaa huomattavasti modernimmalla tavalla.

 

Pidän henkilökohtaisesti hyvin merkittävänä sitä, että vapaamuurariudella ei ole omaa teologiaa. Näin se aidosti jättää kysymyksen Jumalasta kokonaan avoimeksi ja tekee mahdolliseksi sen, että eri uskontojen miehet voivat omaa uskoaan kieltämättä toimia järjestössämme.

 

Nykytietämyksen valossa ajatus luonnontieteistä todistamassa Jumalan olemassaoloa tuntuu vieraalta, jopa käsittämättömältä. Tieteen ja uskonnollisen tiedon välinen kuilu on kuluneina vuosisatoina vain kasvanut.

 

Luonnontieteiden voittokulku on ikään kuin siirtänyt Jumalaa etemmäs. Monet luonnonilmiöt, joita aiemmin on selitetty Jumalan töinä, on todistettu luonnon omien lakien kausaalisiksi seurauksiksi.

 

Ristiriita uskon ja tiedon välillä

Uskon ja tiedon välillä on nähty suoranainen ristiriita niin, että älylliseen rehellisyyteen pyrkivä ihminen ei voi samanaikaisesti perustaa ajatteluaan sekä uskonnolliseen että tieteelliseen maailmankuvaan. Tiede yksinkertaisesti sulkee pois Jumalan, ja omilla kiistattomilla todisteillaan osoittaa, että maailmankaikkeuden järjestykseen ei tarvita erityistä jumalallista suunnittelijaa, vaan kyse on monimutkaisista luonnonilmiöistä, joiden mekanismeja kehittyvä luonnontiede kykenee kaiken aikaa paremmin ymmärtämään.

 

Näyttääkin siltä, että kirkkojen piirissä on tehty tässä suhteessa suuri virhe, joka heijastuu käsityksiimme niistä. Kun kirkot, tässä kyllä etunenässä katolinen kirkko, ovat jääräpäisesti pitäneet kiinni vuosisataisista opetuksistaan välittämättä lainkaan modernin tieteen merkityksestä maailmanselittäjänä, ne ovat menettäneet uskottavuuttaan ihmisten silmissä.

 

On ollut ymmärrettävää, että Jumala on toiminut hyvin selittävänä toimijana silloin, kun käytössä on ollut niukalti, jos ollenkaan, tietoa luonnonilmiöistä.

 

Uudistamista maailmankuvaamme

Nyt emme ole enää siinä tilanteessa. Sen vuoksi maailmankuvamme kaipaa uudistamista.

Vaikka muinaisten veljiemme ihanteena ja tavoitteena oli pyrkiä luonnontieteen avulla osoittamaan Jumalan kiistaton olemassa olo, meidän taitaa olla pakko tunnustaa, että nykytiedon valossa tuo tavoite ei ole mahdollinen.

 

 

En tosin ole aivan varma, olisiko se edes tavoittelemisen arvoista. Jos kykenisimme tieteen avulla vastaamaan kysymykseen Jumalan olemassaolosta, eikö se tyhjentäisi jumaluuden kokonaisuudessaan? Jumalan läpiselittäminen merkitsisi Jumalan menettämistä. Mikäli ihminen tieteellisesti pystyisi tyhjentävästi todistamaan Jumalan, uskon maailma katoaisi ja Jumala muuttuisi merkityksettömäksi.

 

Vaikka luonnontiede on yltänyt viimeisten neljän vuosisadan aikana merkittäviin läpimurtoihin, maailmankäsityksessämme on yhä suuria aukkoja. Paradoksaalisesti näyttää siltä, että ne suurimmat aukot ovat kaikkein lähinnä meitä itseämme. Vaikka kykenemme näkemään 13 miljardin vuoden päähän lähelle alkuräjähdystä, meidän on yhä vaikea ymmärtää, mitä inhimillinen ymmärrys, tunteet ja mieli ovat. Saatamme sanoa, että ne ovat sähkökemiallisia impulsseja, mutta se on hyvin vaillinainen vastaus, eivätkä modernit aivotutkijat pidä edes kovin todennäköisenä, että ainakaan lähitulevaisuudessa kyettäisiin raottamaan ihmismielen salaisuuksia merkittävällä tavalla.

 

Tiede ja usko täydentävät toisiaan

Teologia on yhä edelleen ainoa tiede, joka pystyy kertomaan jotakin oleellista Jumalasta. Teologia on Jumalan olemusta selittäessään joutunut myöntämään, että käsityksemme jäävät kovin vajaiksi. Varhaisempina aikoina selitettiin Jumalan avulla myös erilaisia ilmiöitä. Myöhemmin monet niistä ovat osoittautuneet osaksi tätä monimutkaista järjestelmää, jonka toimintaperiaatteet on hämmästyttävän hyvin voitu matemaattisesti laskea. Luonnontiede tulee myös tulevaisuudessa tekemään uusia aluevaltauksia, kun sen tarkkuus lisääntyy.

 

 Luonnontieteet ovat pystyneet osoittamaan, että maailmankaikkeus on jotakin aivan muuta kuin olemme koskaan pystyneet kuvittelemaan, mutta siitä huolimatta se ei ole kyennyt tyhjentävästi selittämää elämän salaisuutta. Myös tiede lähtee siitä, että on paljon asioita, joita se ei ole kyennyt selittämään. Se jättää ne avoimiksi.

 

Nykyaikana vaarana on, että ryhdymme pitämään tiedettä vaihtoehtona uskolle. Minusta se sisältää ajatusvirheen. Tiede ja usko eivät ole toistensa vaihtoehtoja vaan pikemminkin toisiaan täydentäviä lähestymistapoja, jotka voivat käydä kohtuullisesti myös vuoropuhelua keskenään. Tämä tosin edellyttää, että molemmat aidosti kunnioittavat toistensa lähestymistapoja ja oman totuusmäärityksensä eroja.

 

Kokeellinen luonnontiede hyväksyy vain asioita, joiden olemassa olo voidaan tieteellisesti todistaa.

 

Uskon todellisuudessa joudumme suostumaan siihen, etteivät sen todellisuuden asiat ole todistettavissa. Ne ovat uskonvaraisia, mutta tulevat koetelluiksi siinä, millaisia seurauksia niillä on meidän elämäämme.

 

Mielestäni myös modernin, tieteellisen maailmankäsityksen vakavasti ottavalle ihmiselle jää mahdolliseksi hyväksyä, että tässä todellisuudessa on meille jotakin pysyvästi salattua, Jumala. Suurinta kunnioitusta voimme osoittaa Hänelle sillä, että emme yritä selittää häntä millään tavoin.